sunnuntai 27. joulukuuta 2009

Uutta Vuotta odotellessa



Mahat täynnä kinkkua ja muita herkkuja, täältä hankien keskeltä toivotamme kaikille

Onnekasta Uutta Vuotta 2010 !!


>


Samalla vähän joulu kuulumisia. Minni sai kaikista eniten paketteja :) siis ollut kaikista kiltein. Paketeissa oli leluja ja herkkuja joten ei voinut kaikkia herkku paketteja voinut samana päivänä avata. Joulu näin ollen on vähän pitkittynyt minnin osalta. Joulu aaton vietimme "vaarilassa ja mummolassa" siis minun äitin ja isän luona maalla. Siellä oli mm, isosiskoni ja Mökö chihu. Mököllä vähän mörkö vaihe menossa ku omasta kanto boksistaan piti ärhennellä minnille. Mutta onneksi minni ei ollut milläänsäkkään asiasta.

Katottiin minnin kanssa joulupäivänä telkusta leffa: Suden arvoitus. Tai siis mie katoin ja minni korvat höröllä kuunteli. Minnistä oli kaikista mielenkiintoisinta leffasta "suden pentujen" ininä ja vikinä, sitä piti kuunnella tooosi tarkkaan. mie keskityin kattoo Bullmastiffi Akun rooli suoritusta. En ole aikaisemmin leffaa nähnyt, mutta olen tiennyt että siinä bullmastiffi on. Kyllä hienolta näytti!

Ja täälläpäin on ollut tosi kylmä (-25c)! kyllä ei minnikään ulos lähde ilman manttelia. Kerran käytin ilman manttelia, äkkiä ulkona pihan reunalla niin olipas minnillä kiire sisälle: Selkäkyyryssä,häntä koipien välissä ja kolmella jalalla kerrallaan juoksi. Minni ei ennen oo ikinä ollu noin kylmissään tai aristellu tassujaan.

Täällä jo jännityksellä odotellaan kajaanin näyttelyitä jotka on 9.1-2010. Meidän näyttely käynnit on kuitenkin niin vähäistä että aina jännittää hyvissä ajoin =) Sopivasti sillon saan pidettyä lomia pois (kesälomaa) Kun jemmasin noita lomia tänne alkuvuoteen, jos olis niitä koiranpentuja tullu olis saanu niitten kanssa puuhastella. Mutta nyt pidetään lomaa ilman pentuja ja käydään näyttelyissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti