torstai 27. elokuuta 2009

Love <3






Tälläsen bongasin lenkillä, miusta aika hieno! otettu äkkiä kännykällä =)



Tänään käytiin raviradan parkissa kaksistaan minnin kanssa tokoilemassa. Hyvin intensiiviset 20 min treenit pidettiin. Vauhtia oli!

Nyt onnistu liikkeestä istuminen, mutta ei liikkeestä maahan meno vähän tökki. Piti vähän muistutella miten meni.
otettiin myös maassa paikalla oloa ja aika pitkällä matkalla, hyvin pysyi asennossa vaikka ympärillä hälinää oli. Luoksetuloa otettiin pari kertaa,se menee hyvin ja vauhdilla. Ite pitää muistaa vaan että ei anna kädellä apuja,kun se sen kuitenkin osaa.
Lopuksi otettiin nouto kapulalla pitoa. Sit riehuttiin sen kanssa että se nosti ite sitä maasta ja palkkasin sitä siitä, koska se on jo meillä edistystä että ite nostaa maasta.
Lopuksi riehuttiin naru lelulla. En ole ennen leikkiny minnin kanssa lopuksi, mutta ajattelin kokeilla ja hyvin meni ja jäi hyvä mieli koiralle ja mulle! (ja tämähän on pääasia näissä meidän treenamisissa)

torstai 20. elokuuta 2009

Tokoilua

Eilen käytiin pitkästä aikaa tokoilemassa ihan ryhmässä. Oltiin jalkapallo kentällä elikkäs pohjana oli hiekka.

Ekan kerran otettiin minnille ryhmäpaikalla olo.
Elikkäs mentiin kehään siinä "ohjaaja" tarkisti paperilla takapäästä mahdollisia juoksuja ja muutenkin tervehti koiraa. Sitten mentiin riviin kehän laitaan ja "ohjaaja" kävi joka koirakon luona tarkistamassa luoksepäästävyyden eli katsoi hampaat. Koiran pitäisi siinä istua vierellä ilman suurempia hötkyilijä. Onnistui! "ohjaaja" kehui että todella hienosti meni.

Sitten jätettiin koirat maahan käskyllä riviin ja käveltiin pois päin. Itse en mennyt ihan kentän toiseen reunaan asti kun ajattelin että kuitenkin eka kerta kun minnille tälläistä otetaan. Kävin palkkaamassa välissä mikä oli kyllä virhe kun nousi istumaan, uudella komennolla maahan ja nyt kävelin jo kauemmas. Hyvin pysyi paikallaan. Ehkä pisimmät 2min ikinä!

Sitten otettiin minnin kanssa kahdestaan siinä hälinässä seuraamista hihnan kanssa ja ilman. Hihnalla tällä kertaa sujui paremmin kuin ilman hihnaa.

Liikkeestä istumista, ei onnistunu ei millään. Koko ajan tarjosi joko maahan menoa tai seisomista. Ja seisomistahan ei olla otettu minnin kanssa juuri ollenkaan, että en tiedä mistä sen nyt otti. Ja sen huomasin että hirmusesti jäi kuuntelemaan muitten komentoja. Esim: ku joku sano et sivu niin minni etti perusasennon vaikka mitään ei oltu ees tekemässä =)

Otettiin pari luoksetuloa mitkä hyvin onnistu! Sitten katsottiin Minnin kanssa kehän reunalla kun Turbo treenasi. Siinäpä oli Turbolle häiriötä kerrakseen, meinas tulla minnin luo ja katse harhaili meidän suuntaan. Sit piti viedä minni jo autoon. Vissiin niitä juoksuja on odotettavissa kuukauden sisään...

maanantai 17. elokuuta 2009

joensuun KV 2009










Tässäpä muutama kuva näytttelyissä, jotka on ottanut kaverini kehänlaidalta (@Jariko) =)

Minnistä on niin vaikea ottaa kuvia, mutta seisomis kuvasta tulee hyvin ilme esiin minun mielestä. Ja ihan kivasti seisookin. Liikekuva on minusta hauska ei tavallisella digikameralla saa noin selkeetä kuvaa.

Kiitoksia kuvaamisesta! Minun oma kamera on edelleen siskolla lainassa. =)

sunnuntai 16. elokuuta 2009

Joensuu KV 16.8-09

Kotiin tuomisina saatiin paljon erivärisiä nauhoja ja kaksi eri ruusuketta ja pokaali.

Tuomarin arvostelu:
Correct in substance & size. To body fitting head. Correct bite. A little cheeky. Dark eyes. Broad skull. Solid neck. Straight front legs. Brindle. Moves whit sufficient rear activity.
Pn2, SERT, Vara-cacib (joka vissiin tulee muuttumaan Cacibiksi)
Tähänpä on hyvä tämä vuosi näyttelyiden osalta lopettaa. Tyytyväinen olen arvosteluun ja siihen että minni esiintyi iloisesti ja vissiin olisi halunnu vielä uudestaankin kehään mennä... =)

Ja aina on mukava tutustua uusiin ihmisiin ja koiriin! Toivottavasti vielä törmätään jossain Viiviin ja "pesueeseen" =)

torstai 13. elokuuta 2009

Nimppari päivä

Tiistaina oli minun nimipäivä =) Sen kunniaksi käytiin minnin kanssa mustikassa.

Minni tosi hyvin keräsi apuna tosin omaan mahaansa... Piti olla nopea että kerkesi parhaille mustikka puskille ennen minniä. Neiti otti koko oksan suuhun ja mutusteli mustikat ja jätti kuolaisen varvun jälkeensä =) Ja mustikka sankkoja piti pitää silmällä ettei sieltä mene syömään...

Minni oli ihan elementissään metsässä kanteli oksia ja vartio maastoa. Välillä meni nenä maassa kiinni ja välillä piti ottaa ilmasta vainua. Kyllä illalla oli väsy.

Samalla se vissiin söi ihan kunnolla heiniä mahaansa, seuraavana aamuna sitten löytyi lattilta kolme heinä oksennus palloa ja "toisestakin päästä" tuli aikas paljon heinää. yök!

Perjantaina lupauduin menemään talkoisiin pystyttää viikonloppua varten raviradalle näyttelyaluetta. Pitää varmaan lauantaina käydä katsomassa muutamia kehiä, tietty bm ja sit olisi tarkoitus käydä katsomassa chihujen kehä et miten niitä kuuluu esittää. Tämä ihan Mököä ajatellen. Ja sunnuntaina on Minnin Show Time! ja sit tuleekin piiiitkä tauko Minnille näyttely kehiin.

maanantai 10. elokuuta 2009

tokoilua ja melkein uimista

juups elikkäs ostettiin Minnille näyttelyistä kellunta liivit. Oli kyllä edulliset vaan 10€. Ajatuksena oli että jos uskaltaisi mennä niillä ihan uimaan asti, mutta tänään ei ainakaan onnistunut. Yritettiin makkaralla, lihapullilla ja kepeillä että olisi menny mut ei... Ja oli vielä ihan lämminkin päivä, vähän tuuli niin pientä aallokkoa oli. Jos on ihan tyyni niin minni kyllä kahlailee enemmän.

Ajattelin sellaista "metsästys" sorsaa vielä kokeilla et jos laitettaisiin narun päähän ja vedettäs sitä jos haluais sen perään lähteä.

Sitten kun ei uiminen onnistunut otettiin tokoa rannalla =D Tuli ihn baywatch olo, punaiset bikinit päällä ja toisella punaiset pelastus liivit...

Seuraaminen oli todella hyvä, pitkiä matkoja ei kyllä otettu oli suht vaikeeta upottavassa hiekassa. Kontaktia otti todella hyvin, vaikka ei pitkään aikaan olla tokoa tehtykkään.
Sitten liikkeestä istumista ja liikkeestä maahan menoa hyvin onnistu! Ja ihan nopeuskin oli hyvä.
Luoksetulossa ei ongelmaa, ehkä vähän hitaasti juoksi, mutta johtunee hiekasta.
Sittenpä vielä kokeiltiin paikalla oloa maassa.Kävelin joku 30 m ja noin 3 min seisoin selkä koiraan päin sitten käännyin koiraan päin ja seisoin hetken vielä ennen kuin lähdin kävelemään takaisin. Hyvin pysyi paikallaan.
Onnistuneet ranta treenit! =)

sunnuntai 9. elokuuta 2009

Suonenjoki näyttelyt 9.8-09

Minni hienosti tänään näytelmissä EH, oli ainut luokassaan (AVK1). Tässäpä arvostelu:
Narttumainen kokonaisuus. Mittasuhteet ok, Oikeanmuotoinen pää, Hieman painunut ylälinja. Hyvä runko,jossa hieman pitkä lanneosa. Etuasentoiset lavat. Jyrkkä lantio. Riittävä luusto. Miellyttävä käytös. Liikkuu melko hyvin sivulta, hieman kauhoen edestä (varmaan johtuisko siitä että yritti ottaa hirmu spurtti vauhdit...)
Hieman pettynyt kyllä olin arvosteluun koska hampaista ei ollut mitään mainintaa, ja kyllä syynäs ja kopeloi koko suun ja pään. Ja vaikka itse sanonkin niin Minnillä on loistava purenta. =D Eikun odottelemaan ensi viikonloppua ja joensuun näytelmiä.