torstai 12. helmikuuta 2009

Minnin "rankka" päivä

Tänään aamulla lähdettiin minnin kanssa jo ajoissa liikenteeseen. kello oli 07.30 kun raahasin minnin ulos.
Mentiin aamulla keskustaan minun työpaikalle, jossa oli tunnin mittainen tuote koulutus. Yllätyin kuinka kivasti minni oli uusien ihmisten kanssa ja uudessa paikassa. Ei hötkynnyt juuri yhtään ja oli muutenkin "kiltisti". Aika erikoinen tilanne kun vie ison koiran parturiin ja siellä pitää sit tunti odotella. no onneksi oli minnille mukana puruluu ettei aika käynyt pitkäksi. Ei se kyllä malttanut sitä kokonaan syödä ja sen mitä se söi niin meni n.45min!! normaalisti olisi sellainen 15min ja luu olisi hävinnyt. =)
Siinä samalla käveltiin myös kaupungilla. Ollaan me ennekin käyty keskustassa, mutta on siitä jo aikaa. Ei minni ollut moksiskaan mistään ohikulkijoista, autoista eikä tietyökoneista. Häntä heiluen käveli ihan ku joka päivä kaupungilla käveltäs. Mutta kyllä me kerättiin katseita (?)

Niin ja se pääasia miksi minni oli aamulla mukana käytiin lunastamassa minnille lämpömantteli, jonka tilasin pari viikko sitten. Ja löysin se todella "erikoisesta" paikasta. joensuun ravi ja ratsastus tarvike liikkeestä. Eksyin joku aika sitten hurtan sivuille ja katsoin sieltä jälleenmyyjät niin sieltä tuli tuon liikkeen nimi. Ajattelin että käyn kattoo et mitä siellä on. Kokeiltiin minnille 60cm lämpömanttelia niin se oli liian lyhyt ja kiristys nauha ei yltänyt kunnolla ympäri. Sitten tilattiin minnille kokeiluun isompi koko 65cm. Ja kaikista parasta täsääon se että maksoin siitä VAIN 33 €
Malli on hurtta sport mallistoa Artic väri. Ei ehkä ihan lemppari väritys mutta eiköhän se mene.
On siinäkin koossa kiristys nauha aika lyhyt että kun minnin maha alkaa kasvaa niin pitää joku patentti tehä siihen että pysyy sitten päällä.

Tänään oli vielä tarkoitus lähteä turbo ja darra bullmastiffin kanssa jaamankankaalle riehumis lenkille. Pitää yrittää kamera ottaa mukaan jos saisi vähän jotain kuvia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti