Jeeee!! Tänään saatiin minni oikeasti uimaan :D
Käytiin ensin maalla juoksentelemassa hikipintaan, eli käytiin minun vanhempien luona. Siellä Minni kahteli Rockyn tyhjään häkkiin ja vinkui kun Rockyä ei näkyny missään =( Ron koirakin tuntui olevan allapäin, kun nyt on ainut koira siellä ja aina on ollut Rocky kaverina.
Niin kuuma on ollu et taju lähtee kohta niin ajattelinpa et kokeillaan nyt sitten taas mitä mieltä prinsessa on vedestä. :D
Mentiin tuttuun turvalliseen rantaa jossa hyvä hiekkapohja ja saa kahlata tosi pitkälle että tulee syvää.
Ensin ei millään meinattu tulla veteen, mutta sitten vähän tassuja kasteli niin päätettiin että kannetaan vähän matkan päähän että jos ei ui niin saadaan maha märäks et viilenee. minnillä oli kelluntaliivit kyllä päällä. no siinäpä sitten järvessä syötiin kasa rinkeleitä :D ja sitten välähti minnille et täähän viilentää ja lähti uimaan!! tyyli oli hieman erikoinen kun takapää nousi kellumaan ja etupää pysyi pohjassa tassut maassa mutta sitten pyrähdyksiä rinkeli murujen perään niin etupääkin otti ihan oikeita uinti liikkeitä :D
välillä käytiin rannalla ottamassa happee ja mentiin uudestaan niin ihan ite reippaasti kahlas veteen ja kun vesiraja oli kylkien kohdassa niin ite ui sellasia pikkupätkiä. onhan uinti hyvää kuntoiluakin näin kuumalla.
Kuvia olisi ollut mukava saada mutta ei kameraa oikein järveen viiti viedä :D Ihanaa nyt voidaan pulikoida loppukesä :D
keskiviikko 14. heinäkuuta 2010
torstai 8. heinäkuuta 2010
Rankka päivä...
R.I.P ROCKY 10.5-2001 - 8.7-2010
Tänään oli vaikea päivä, jouduin luopumaan rakkaasta koiruudesta, joka vanhemmillani asusteli. Rocky oli sekarotuinen erittäin suloinen ja kiltti koira. Emä oli siperianhusky ja isässä oli norjan harmaata hirvikoiraa ja porokoiraa.
Rocky oli iloinen ja reipas koira vaikka viimeaikoina sairastelikin, ikäviä tulehdusta ja joutuikin monta antibiootti kuuria syömään. Valitettavasti tulehdus paheni ja levisi, joten päätös oli tehtävä, leikkauksesta ei varmaan olisi toipunut =( Rocky oli aina sellainen sylikoira vaikka kokoa oli jonkin verran. Lääkärissäkin, kun uni alkoi painaa silmää niin mamman syliin piti päästä, kun istuin lattialla arvaten tämän. Syliin sitten Rocky nukahti ja lähti koirien taivaaseen.
Itkulle ei näytä tulevan loppua, mutta tiedän että näin oli parempi, nyt Rockyllä hyvä olla.
Mammalle jää ikävä <3
Samoin koira kavereilla Minnille ja Ron:ille jää ikävä, lenkkikaveria ja kämppäkaveria <3
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)